En kestä.. En vaa yksinkertasesti jaksa. Vaikka samalla oon hirveen onnellinen ja kaikki on hyvi, nii silti tuntuu että oon nii yksi eikä kukaa kuuntele.. oon nii yksi : (
Miksen mä voinu lähtee Vilman sijasta, miks just mun piti jäädä tänne kärsimää.. Vaikka kui yrittäisin en pysty olemaa onnelline. kunpa joku päästäis mut jo pois täältä.. :(
Kerro mulle jossakin on taivas, kerro siel ei ole kuolemaa..
Haluisin nii kovasti vaa jutella Mikolle, mutta en haluais pilata tätä juttua alottamalla heti itkemää tälläsistä.. Ehkä mä taas saan sit jostai voimaa jatkaa..
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
tiistai 29. tammikuuta 2013
On olemassa asioita niin kipeitä ja vaikeita, ettei niistä puhumalla selviä
Tänää mentiin aikalailla ton otsikon mukasesti.. Koulus multa ruvettii kyselee Vilmasta, ymmärtäähän sen ettei kaikki siitä tiiä.. Mut se ahdisti ihan sairaasti.. Kyllä mä pystyin kaikille kertomaa mitä kävi ja miks, mutta todellisuudes sitä ei kunnolla pysty selittämää oikeesti kukaa..
Se järjetön ahdistus aiheutti mulle taas sellasenki masennuksen ja itkin iha sairaasti ): Siitä on jo vuosia, mut miksei siitä voi päästä yli.. muistan sen vieläki ku eilisen päivän. Aina sanotaan et ensiks muistot on pahimpia ja ne satuttaa, mut ajan myötä ne muuttuis sekä sanattomaks kaipuuks että niistä sais voimaa jaksaa tulevaa..<3 Onha ne tärkeitä, mut silti tää ikävä on iha järjetön.
Tarvisin vaa oikeesti itelleni aikaa, mut sitä vaan ei oo. Vaikka istuisin viis tuntia yksikseni en millää saa ajatuksiani kokoo, ne vaa leijailee tyhjäs avaruudes pääni sisällä..
Nyt haluisin oikeesti kertoo teille jostai tositositosi henkilökohtasesta. Ehkä noin vuosi Vilman kuoleman jälkee musta tuli iha ihmeellinen.. On se ehkä ihan ymmärrettävää, mutta ei todellakaa mun tapasta, ei edes murrosiäs. En välittäny kotiintulo ajoista, en syöny, ja musta tuli hirveen välinpitämätön kaikkia kohtaan.
Huusin vanhemmille, enkä ikinä syöny kotona. Loppujenlopuksi en ees tuntenu nälkää enää. Lenkkeilin, uin, ja kävin kuntosalilla. Vaikka olin tosi ylpee itestäni ku laihduin, mulla oli tosi paha olla. Ja se teki mut nii vihaseksi että satutin itteeni.. Tuntuu että ikäänkuin halusin rankasta itseeni jostaki. Aina paha olo johti pieneen viiltelyyn, hakkaamiseen, raapimiseen yms. Olin ihan järkyttävän näkönen ja niin väsynyt.
Koulukaa ei enää kiinnostanut. En voinut osallistua liikuntatunneille arpien ja mustelmien vuoksi, enkä olis halunnu näyttää laihtumistani kenellekkää. Mun vanhemmat oli tosi huolissaan, mut ne ei jaksanu puuttua asiaa, olihan niillä omatki ongelmat ja tunteensa..
Mä tarvitsin pelastajaa.. Teki mieli huutaa apua, mut mun ylpeys esti sen. En itseni, perheeni, tai Vilman takia.
En halunnut tuottaa pettymystä kellekkään.
Mun viimenen avunhuuto oli se ku yritin tappaa itseni.. En tiiä miks kerron tästä täälä, kuunteleeko mua ees kukaan.. Olin suunnitellu sitä jo kauan, mut en tienny miten sen tekisin ja että olisko musta siihe.. Pystyisinkö tekemää sitä mun vanhemmille. Yhtenä iltana lähdin lenkille aikeenani toteuttaa aikomukseni, mutta siinä sillalla tajusin että en pysty siihen.
Ainut asia mitä tähän enää voi sanoa on se, että oon kiitolline jumalalle siitä että oon vielä täälä. Enää en antais mun elämää pois mistää hinnasta <3 Toivottavasti kenenkää ei tarvis kestää sellasta ..
Toivottavasti tää postaus nyt ei antanu teille musta hirveetä kuvaa kauheena teiniangstina, mut halusin ny vaa jakaa teille tälläsen aika painavan asian mun sydämeltä:)
Ihanaa viikkoa kaikille!
♥ Ida
Se järjetön ahdistus aiheutti mulle taas sellasenki masennuksen ja itkin iha sairaasti ): Siitä on jo vuosia, mut miksei siitä voi päästä yli.. muistan sen vieläki ku eilisen päivän. Aina sanotaan et ensiks muistot on pahimpia ja ne satuttaa, mut ajan myötä ne muuttuis sekä sanattomaks kaipuuks että niistä sais voimaa jaksaa tulevaa..<3 Onha ne tärkeitä, mut silti tää ikävä on iha järjetön.
Tarvisin vaa oikeesti itelleni aikaa, mut sitä vaan ei oo. Vaikka istuisin viis tuntia yksikseni en millää saa ajatuksiani kokoo, ne vaa leijailee tyhjäs avaruudes pääni sisällä..
Nyt haluisin oikeesti kertoo teille jostai tositositosi henkilökohtasesta. Ehkä noin vuosi Vilman kuoleman jälkee musta tuli iha ihmeellinen.. On se ehkä ihan ymmärrettävää, mutta ei todellakaa mun tapasta, ei edes murrosiäs. En välittäny kotiintulo ajoista, en syöny, ja musta tuli hirveen välinpitämätön kaikkia kohtaan.
Huusin vanhemmille, enkä ikinä syöny kotona. Loppujenlopuksi en ees tuntenu nälkää enää. Lenkkeilin, uin, ja kävin kuntosalilla. Vaikka olin tosi ylpee itestäni ku laihduin, mulla oli tosi paha olla. Ja se teki mut nii vihaseksi että satutin itteeni.. Tuntuu että ikäänkuin halusin rankasta itseeni jostaki. Aina paha olo johti pieneen viiltelyyn, hakkaamiseen, raapimiseen yms. Olin ihan järkyttävän näkönen ja niin väsynyt.
Koulukaa ei enää kiinnostanut. En voinut osallistua liikuntatunneille arpien ja mustelmien vuoksi, enkä olis halunnu näyttää laihtumistani kenellekkää. Mun vanhemmat oli tosi huolissaan, mut ne ei jaksanu puuttua asiaa, olihan niillä omatki ongelmat ja tunteensa..
Mä tarvitsin pelastajaa.. Teki mieli huutaa apua, mut mun ylpeys esti sen. En itseni, perheeni, tai Vilman takia.
En halunnut tuottaa pettymystä kellekkään.
Mun viimenen avunhuuto oli se ku yritin tappaa itseni.. En tiiä miks kerron tästä täälä, kuunteleeko mua ees kukaan.. Olin suunnitellu sitä jo kauan, mut en tienny miten sen tekisin ja että olisko musta siihe.. Pystyisinkö tekemää sitä mun vanhemmille. Yhtenä iltana lähdin lenkille aikeenani toteuttaa aikomukseni, mutta siinä sillalla tajusin että en pysty siihen.
Ainut asia mitä tähän enää voi sanoa on se, että oon kiitolline jumalalle siitä että oon vielä täälä. Enää en antais mun elämää pois mistää hinnasta <3 Toivottavasti kenenkää ei tarvis kestää sellasta ..
Toivottavasti tää postaus nyt ei antanu teille musta hirveetä kuvaa kauheena teiniangstina, mut halusin ny vaa jakaa teille tälläsen aika painavan asian mun sydämeltä:)
Ihanaa viikkoa kaikille!
♥ Ida
maanantai 28. tammikuuta 2013
I wanna be everything you need
Heipsuli taaas :) Meillä oli tänään koulus vanhojentanssi harkat:) oon ihan unohtanu kertoo teille et oon puvunki jo hankkinu! Se on sellanen pinkki aika normaali:) Odotan niiiin kovasti vanhoja!
Puhuttii tänään Mikon kans vähä meidän tulevaisuudesta ja siitä et mitä me nyt sit tehtäis..
Sit se sano että se ainaki odottaa täs maailmas eniten sitä että se sais olla mun kans.. <3
Se tuntu nii ihanalta ja helpottavalta kuulla ku oon pelänny sitä että jos tästä ei tuliskaa mitää. Tietenki
me eka halutaan tutustua kunnolla ja edetä ihan rauhas :)
Anteeks ku en nyt mistää muusta enää puhukkaa, mut tää on vaa jotain niin ihanaa eikä mulle oo hetkee tapahtunu mitää näi hyvää.. Kerroin tänää myös mun vanhemmille tästä pojasta ja neki oli aivan innoissaa ja onnellisia mun puolesta..:) toivon että kaikki muutki esim mun ystävät olis..
Ens viikonlopuks suunniteltiin käyntiä syömäs ja sit mentäis yhdessä jommankumman luo käymään:)
Mulla on muuten kriisi! kertokaa mulle jotai hyviä hiustenkasvatus vinkkejä, ja hyvä pidennyskauppa.. Aika halvalla kuitenki haluisin ostaa, sillä en tarvis niitä ku vanhoihin.. Ylppäreihin uskon pystyväni kasvattaa jo tohon lapaluiden kohtaa, sillä nykynen tilanne on toho rinnuksille :) Tää oli tällänen pikapostaus koulujuttujen keskellä, tästä jatketaa huomenna moikkkis!:)
♥ Ida
Puhuttii tänään Mikon kans vähä meidän tulevaisuudesta ja siitä et mitä me nyt sit tehtäis..
Sit se sano että se ainaki odottaa täs maailmas eniten sitä että se sais olla mun kans.. <3
Se tuntu nii ihanalta ja helpottavalta kuulla ku oon pelänny sitä että jos tästä ei tuliskaa mitää. Tietenki
me eka halutaan tutustua kunnolla ja edetä ihan rauhas :)
Anteeks ku en nyt mistää muusta enää puhukkaa, mut tää on vaa jotain niin ihanaa eikä mulle oo hetkee tapahtunu mitää näi hyvää.. Kerroin tänää myös mun vanhemmille tästä pojasta ja neki oli aivan innoissaa ja onnellisia mun puolesta..:) toivon että kaikki muutki esim mun ystävät olis..
Ens viikonlopuks suunniteltiin käyntiä syömäs ja sit mentäis yhdessä jommankumman luo käymään:)
Mulla on muuten kriisi! kertokaa mulle jotai hyviä hiustenkasvatus vinkkejä, ja hyvä pidennyskauppa.. Aika halvalla kuitenki haluisin ostaa, sillä en tarvis niitä ku vanhoihin.. Ylppäreihin uskon pystyväni kasvattaa jo tohon lapaluiden kohtaa, sillä nykynen tilanne on toho rinnuksille :) Tää oli tällänen pikapostaus koulujuttujen keskellä, tästä jatketaa huomenna moikkkis!:)
♥ Ida
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Just keep believing in your dreams..
Heippa taas ! Eka anteekspyynnöt siitä että en oo hetkeen kirjottanu.. Mut te varmasti ymmärrätte sillä mun elämä on taas lähteny jatkaa matkaa :) Tää viikonloppu on ollu yhtä hymyä <3
Keskiviikkona koulus yks poika tuli kertomaa mulle et se oli löytäny mun blogin ja arvas heti et se oon minä..
Vilma oli ollu sen isoveljen kaveri ja se tiesi mut kuulemma sitäki kautta. Aattelin että se vaa haukkuis tätä niiku muutki, mut se sano et se ymmärsi mun tunteita ja tykkäs lukee tätä blogia. Ehkä se vaa sano nii säälistä, ei voi ikinä tietää.. Mut kuitenki se oli tosi mukava ja juteltii sinä päivänä aika paljo:) Ollaa tekstailtu tosi paljo ja jutellaa melkei koko ajan:)
No sit torstaina se taas tuli juttelee mulle ja kyseli et mitä aion tehä viikonloppuna.. sanoin ettei mul oo mitään suurempia suunnitelmia, ja se pyys mua leffaan ja vähä ajelemaan :) Eli siis syy postaustaukoo löytyy siitä että perjantaina oon leiponu ja kattonu telkkaria, ja eilen sit oltii leffas ja sellane puol tuntia ajelemas ja juteltii kaikkea. Me ei viel olla yhdes, mut se sano mulle et se todellaki haluis tutustua muhun vielä paremmi ja ehkä sit ruveta seurustelee :)
Tiiän ettei sais odottaa liikoja mut tästä asiasta oon niiiiin innoissani! Mulle ei pitkään aikaan oo tapahtunu mitää näin ihanaa, enkä ikimaailmas olis osannu odottaa tällästä :) Musta tuntuu et se poikakin on oikeesti tosissaa, vaikka se onki mua vuoden vanhempi ja pyörii vähä erilaisis porukois. En muista että olisin koskaa ollu näin ihastunu :) tiiän et ollaa tunnettu tosi vähä, mut jostainha se kaikki alkaa.. :)
Keskiviikkona koulus yks poika tuli kertomaa mulle et se oli löytäny mun blogin ja arvas heti et se oon minä..
Vilma oli ollu sen isoveljen kaveri ja se tiesi mut kuulemma sitäki kautta. Aattelin että se vaa haukkuis tätä niiku muutki, mut se sano et se ymmärsi mun tunteita ja tykkäs lukee tätä blogia. Ehkä se vaa sano nii säälistä, ei voi ikinä tietää.. Mut kuitenki se oli tosi mukava ja juteltii sinä päivänä aika paljo:) Ollaa tekstailtu tosi paljo ja jutellaa melkei koko ajan:)
No sit torstaina se taas tuli juttelee mulle ja kyseli et mitä aion tehä viikonloppuna.. sanoin ettei mul oo mitään suurempia suunnitelmia, ja se pyys mua leffaan ja vähä ajelemaan :) Eli siis syy postaustaukoo löytyy siitä että perjantaina oon leiponu ja kattonu telkkaria, ja eilen sit oltii leffas ja sellane puol tuntia ajelemas ja juteltii kaikkea. Me ei viel olla yhdes, mut se sano mulle et se todellaki haluis tutustua muhun vielä paremmi ja ehkä sit ruveta seurustelee :)
Tiiän ettei sais odottaa liikoja mut tästä asiasta oon niiiiin innoissani! Mulle ei pitkään aikaan oo tapahtunu mitää näin ihanaa, enkä ikimaailmas olis osannu odottaa tällästä :) Musta tuntuu et se poikakin on oikeesti tosissaa, vaikka se onki mua vuoden vanhempi ja pyörii vähä erilaisis porukois. En muista että olisin koskaa ollu näin ihastunu :) tiiän et ollaa tunnettu tosi vähä, mut jostainha se kaikki alkaa.. :)
torstai 24. tammikuuta 2013
Vanhojentanssi juttuja c:
Moikka taas :) Mulle iski tänään paniikki ku tajusin et vanhat tanssitaan ens kuus.. Mekkoja oon kyl kattonu ja toho alle voisin laittaa pari kuvaa:) tarkotus olis ens viikolla käydä sit kaupois kattoos..
Värivaihtoehtoja on aika monta.. Olis pinkkiä, turkoosia, vaaleenpunasta ja sinistä sekä oranssia :) Odotan niitä niiin innolla! ja on sitä harjoteltukki..
.png)
.png)
Mun mielestä noi mallit on ihania ja värit ei oikee täsmää.. Mut ehkä se vielä löytyy :)
Muuten tää päivä meni oikestaa iha hyvin.. Meil oli pari tuntii liikkaa ja käytii luistelees, sanakokeet ja biologian kaksoistunti :) Ajattelin tänää viel käydä lenkil ja sellasta. Kirjottelen huomenna lisäää moikka ihanat ! Ps. mitä ootte mieltä noista mekoista?:)
♥ Ida
Värivaihtoehtoja on aika monta.. Olis pinkkiä, turkoosia, vaaleenpunasta ja sinistä sekä oranssia :) Odotan niitä niiin innolla! ja on sitä harjoteltukki..
Muuten tää päivä meni oikestaa iha hyvin.. Meil oli pari tuntii liikkaa ja käytii luistelees, sanakokeet ja biologian kaksoistunti :) Ajattelin tänää viel käydä lenkil ja sellasta. Kirjottelen huomenna lisäää moikka ihanat ! Ps. mitä ootte mieltä noista mekoista?:)
♥ Ida
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Ehkä ensi elämässä..
Heippa taas :) Tänään ei vaan jaksanu herätä kouluu.. Oli vaa niin väsyny olo:( illalla nukkumaa mennessä luulin et se olo katoais.. mut ei se vaan lähde :( Kunpa tähän olis joku lääke tai edes joku jolle vois puhua.
Vaikka en oikeesti oo koulus hirveen yksinäinen, nii silti se yksinäisyys vaan raastaa. Tarkotan siis että mulla on kyllä pari kaveria, mutta silti musta puuttuu se pieni palanen, ja se palanen on Vilman muotoinen..
Toivottavasti Vilmalla on kaikki hyvin taivaas.. Haluisin niin kovasti olla onnellinen niinku muutki, mut en vaa pysty siihen. Eikä mun tarvi esittää mitään muuta ku ite oon. Tällä hetkel mua ahdistaa ihan sairaasti.. Tuntuu että kaikki katsoo mua pahasti koulus ja musta tuntuu et se on tän blogin syytä.. Tän päivän oon vaa miettiny tän blogin poistamista. Silti tykkään ite kirjottaa tätä vaikka tää ei mitää maailman parasta luettavaa ookkaa..
On helpottavaa purkaa ajatuksiaa jonnekki ja poistaa ne monen vuoden patoumat. Vanhemmat on yrittäny saada mua puhumaa psykiatrille ja muuta, mutta siihen en pysty. Ei se vaan tunnu yhtään luontevalta kertoa tuntemattomalle näin tärkeitä ja henkilökohtasia asioita, mitä se muka niistä ymmärtäis?
Meillä kotona puhutaan Vilmasta tosi paljon, mut sen kuolemasta tosi vähä.. Se oli tosi raskasta meille kaikille ja sen ymmärtää kyllä.. Kauheinta oli saapua sinne kolaripaikalle ja tosiaan tajuta mitä oli tapahtunu.. Ne miljoonat kyyneleet jota sielä itkettiin.. <3 ja ne kymmenet kynttilät jotka sinne kolaripaikalle vietiin.. Vilmalla oli tosi paljon kavereita eikä kukaa varmaa unohda sitä. Uskon että kaikki ikävöi sitä samalla lailla ku minä.. Mulle on tultu tosi paljo kertomaa Vilmasta ja siitä kuinka ilone ja mukava se oli ja se on antanu mulle tosi paljo voimaa :) Mut silti vaa mietin joka päivä että kui pitkään viel jaksan toivoo ja odottaa et joku veis mut pois täältä..
Haluisin nii lujaa kertoa teille yhdestä jutusta, mut täs vaihees en viel viitti ja ehkä parempi kertoo siitä jonai toisena päivänä.. Nyt jatkan nukkumista ja voimien keräämistä.. :) Kirjottelen taas huomennna!
♥ Ida
Vaikka en oikeesti oo koulus hirveen yksinäinen, nii silti se yksinäisyys vaan raastaa. Tarkotan siis että mulla on kyllä pari kaveria, mutta silti musta puuttuu se pieni palanen, ja se palanen on Vilman muotoinen..
Toivottavasti Vilmalla on kaikki hyvin taivaas.. Haluisin niin kovasti olla onnellinen niinku muutki, mut en vaa pysty siihen. Eikä mun tarvi esittää mitään muuta ku ite oon. Tällä hetkel mua ahdistaa ihan sairaasti.. Tuntuu että kaikki katsoo mua pahasti koulus ja musta tuntuu et se on tän blogin syytä.. Tän päivän oon vaa miettiny tän blogin poistamista. Silti tykkään ite kirjottaa tätä vaikka tää ei mitää maailman parasta luettavaa ookkaa..
On helpottavaa purkaa ajatuksiaa jonnekki ja poistaa ne monen vuoden patoumat. Vanhemmat on yrittäny saada mua puhumaa psykiatrille ja muuta, mutta siihen en pysty. Ei se vaan tunnu yhtään luontevalta kertoa tuntemattomalle näin tärkeitä ja henkilökohtasia asioita, mitä se muka niistä ymmärtäis?
Meillä kotona puhutaan Vilmasta tosi paljon, mut sen kuolemasta tosi vähä.. Se oli tosi raskasta meille kaikille ja sen ymmärtää kyllä.. Kauheinta oli saapua sinne kolaripaikalle ja tosiaan tajuta mitä oli tapahtunu.. Ne miljoonat kyyneleet jota sielä itkettiin.. <3 ja ne kymmenet kynttilät jotka sinne kolaripaikalle vietiin.. Vilmalla oli tosi paljon kavereita eikä kukaa varmaa unohda sitä. Uskon että kaikki ikävöi sitä samalla lailla ku minä.. Mulle on tultu tosi paljo kertomaa Vilmasta ja siitä kuinka ilone ja mukava se oli ja se on antanu mulle tosi paljo voimaa :) Mut silti vaa mietin joka päivä että kui pitkään viel jaksan toivoo ja odottaa et joku veis mut pois täältä..
Haluisin nii lujaa kertoa teille yhdestä jutusta, mut täs vaihees en viel viitti ja ehkä parempi kertoo siitä jonai toisena päivänä.. Nyt jatkan nukkumista ja voimien keräämistä.. :) Kirjottelen taas huomennna!
♥ Ida
tiistai 22. tammikuuta 2013
I'll be alright. One day. Some day. Not just today..
Heipppahei kaikille :) Ei voi sanoa muutaku että vitsi mikä päivä.. Kerroin teille että tän päivän suunnitelmis olis käynti mummolas, niinhän mä tein :) Mummi oli leiponu ihanaa porkkanakakkua <3 Se on aina nii ilonen ja hassu :) Aina ku käyn sielä kuulen sen saman "Voi kun Vilmaki olis vielä täälä.." Ei siihe voi todeta ku että niimpä nii..
Nojoo sitte vähä ikävempiä juttuja :s Tänään koulus pojat auko mulle päätään tästä blogista.. "Vitun nössö itket jossaki blogissa" Mitä sitte? Miks ne lukee jos ei kiinnosta.. Kai jotku tytöt on sit näyttäny tän niille.. Mut se ei mua haittaa. En jaksa antaa tollasten kusipäiden vaikuttaa mun elämää.. Mä jotenki sydämeni pohjasta toivon et ne lukis tän ja sais itekki tajuta kuinka säälittäviä ne on. Tollasia oltiin ala-asteella, mut ei enää lukios.. Kieltämättä se pisti miettimään että onks tää oikeesti jotenki raukkamaista kirjottaa tänne tunteistaa? Se sai mut tuntemaan itseni jotenki olemattomaksi..
Kerroin tän blogin ekas postaukses teille että mua kiusattiin joskus koulus.. En ees tajua miks. Mua aina syrjittii, nimiteltiin ja ryhmäjutuissa aina jätettiin ulkopuolelle. Silloin musta tuntu ettei kukaan aikunen edes halunnu huomata sitä.. Jopa mun omat kaverit välillä syrji mua ja haukku selän takana.. Miks just mä, mitä mä tein väärin? Mä en oo mielestäni kovin ruma tai lihava, ihan normaali, niinku muutki.. Jotenki mut aina valittiin silmätikuksi eikä se oo loppunu vieläkää.. Koulus musta tuntuu että kaikki nauraa mulle mun seläntakana.. Onneksi mulla kuitenki on nyt pari hyvää kaveria johon voi luottaa..
Nyt just tää maailma tuntuu vaa nii pahalta :( Miks ihmisten pitää olla niin ilkeitä toisia kohtaa.. Miksei kaikki vaan voi olla saman arvosia? Joku voi olla kauniimpi tai rikkaampi, mut mun mielestä sellaset on henkisesti paljonpaljon muita köyhempiä. Ei raha tai vaatteet tee ihmisestä yhtään sen parempaa . Vilma aina sano että ei sais välittää muiden mielipiteistä vaa olla oma itsensä.. Oon nii kiitollinen pienistäki elämänohjeista mitä siltä sain <3 Ne vaa auttaa jaksamaa.. Onneksi mulla on tollanen enkeli mun vierellä tuola ylhäällä..
Nyt täytyy enää 3 aamua herätä sinne helvettiin.. Nyt nukkumaan menoaika, jos aamulla olis vähä parempi mieli:) ps yritän viimestää ens viikonlopuksi saada jonkunlaista videopostausta !:)
"Viimeinen lento niin hieno niin hento
Aurinko säteillään muistot kultaa
Hän oli vapaa niin kuin on sudenkorento
♥ Ida
Nojoo sitte vähä ikävempiä juttuja :s Tänään koulus pojat auko mulle päätään tästä blogista.. "Vitun nössö itket jossaki blogissa" Mitä sitte? Miks ne lukee jos ei kiinnosta.. Kai jotku tytöt on sit näyttäny tän niille.. Mut se ei mua haittaa. En jaksa antaa tollasten kusipäiden vaikuttaa mun elämää.. Mä jotenki sydämeni pohjasta toivon et ne lukis tän ja sais itekki tajuta kuinka säälittäviä ne on. Tollasia oltiin ala-asteella, mut ei enää lukios.. Kieltämättä se pisti miettimään että onks tää oikeesti jotenki raukkamaista kirjottaa tänne tunteistaa? Se sai mut tuntemaan itseni jotenki olemattomaksi..
Kerroin tän blogin ekas postaukses teille että mua kiusattiin joskus koulus.. En ees tajua miks. Mua aina syrjittii, nimiteltiin ja ryhmäjutuissa aina jätettiin ulkopuolelle. Silloin musta tuntu ettei kukaan aikunen edes halunnu huomata sitä.. Jopa mun omat kaverit välillä syrji mua ja haukku selän takana.. Miks just mä, mitä mä tein väärin? Mä en oo mielestäni kovin ruma tai lihava, ihan normaali, niinku muutki.. Jotenki mut aina valittiin silmätikuksi eikä se oo loppunu vieläkää.. Koulus musta tuntuu että kaikki nauraa mulle mun seläntakana.. Onneksi mulla kuitenki on nyt pari hyvää kaveria johon voi luottaa..
Nyt just tää maailma tuntuu vaa nii pahalta :( Miks ihmisten pitää olla niin ilkeitä toisia kohtaa.. Miksei kaikki vaan voi olla saman arvosia? Joku voi olla kauniimpi tai rikkaampi, mut mun mielestä sellaset on henkisesti paljonpaljon muita köyhempiä. Ei raha tai vaatteet tee ihmisestä yhtään sen parempaa . Vilma aina sano että ei sais välittää muiden mielipiteistä vaa olla oma itsensä.. Oon nii kiitollinen pienistäki elämänohjeista mitä siltä sain <3 Ne vaa auttaa jaksamaa.. Onneksi mulla on tollanen enkeli mun vierellä tuola ylhäällä..
Nyt täytyy enää 3 aamua herätä sinne helvettiin.. Nyt nukkumaan menoaika, jos aamulla olis vähä parempi mieli:) ps yritän viimestää ens viikonlopuksi saada jonkunlaista videopostausta !:)
"Viimeinen lento niin hieno niin hento
Aurinko säteillään muistot kultaa
Hän oli vapaa niin kuin on sudenkorento
lennolta jolta ei palannutkaan"
niin ikävä sua isosisko.. <3
niin ikävä sua isosisko.. <3
♥ Ida
maanantai 21. tammikuuta 2013
Shoppailua ja läksyjen tekoa..
Loppupäivä onki sit menny lenkillä ja läksyjen paris.. Pitäis saada viel äikän aine valmiiks ja luettua sanakokeisii ja voíla :)
Huomisen suunnitelmis olis käynti mummolas.. Se on jotenki aina yhtä tuskasta ja surullista ): vaikka onha mummia aina kiva nähdä. Parasta on puumaja ja muistot <3
Nyt sitte niitä ostoksia!:)
Bleiseri 29.95e
farkut GTstä 29.95e
Näiden lisäks ostin sit viel Fit me meikkivoiteen ja sukkia yms :) Huppari makso jonku 110 mutta ostin sen lahjakortilla joten rahaa ei nyt menny iha älyttömiä:) Nyt jatkan näiden koulujuttujen kans, moikkkkamoi!:)
Muistakaa liittyä lukijaksi ja tykätä fbs jos kiinnostaa:)
♥ Ida
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
Fb-sivut :)
Ajattelin tänne blogiinkin ilmottaa fb sivusta, jonka osote on http://www.facebook.com/pages/Idas-Story/446720745383019?fref=ts . Sinne ilmottelen blogin jutuista ja tapahtumista:)
And so the story began
Heippa taas kaikille :) Mulle on tullu pari spostia, joissa on pyydetty kertomaa enemmän ajasta ennen mun siskon kuolemaa.. Meillä oli ikäeroa 3 vuotta, mut siitä huolimatta oltiin tosi hyvis väleis aina vaikka mun siskolla oli tosi paljo muitaki kavereita.. Silti se ei ikinä jättäny mua yksin:) Mua kiusattiin koulus jo ala-asteella, ja se oli aina puolustamas mua. Sen kaverit joskus ilkkui sitä siitä kun se puolusti mua.
Meitä sanottiin usein tosi saman näkösiksi ja aina välillä joku onnistu sekottamaa meidät.
Pienenä me leikittiin aina yhdessä. Meillä oli mummin luona oma puumaja joka oli tosi salainen. Vaan me ja mummi tiedettiin siitä.. Vielä kun sisko oli yläasteellaki me käytiin sielä :) Sanotaan sitä nyt vaikka Vilmaksi, sillä en haluais käyttää sen oikeeta nimee täälä.. Vaikka tosi moni varmaan tunnistaaki mut tästä tekstistä.
Me käytiin joka kesä perheen kans mökillä joka sijaitsee meren rannalla Kalajoella. Se oli yks juttu joka toistu joka vuosi, ja niistä muistoista en haluu luopuu ikinä.. Vilma rakasti uimista varsinkin meressä ja se viihty uimas tuntikausia :)
Me ei ikinä oltu missään hoidos, mut ku Vilma lähti kouluu mulla oli tosi yksinäinen olo.. Vaikka olin tosi pieni muistan aika paljo siitä ajasta. Se yksinäisyyden tunne ei kuitenkaa ollu samanlaista ku nyt.. Tuntuu niin tyhjältä ja turhalta :/ Vilma oli aina tosi ilonen ja tuli toimeen kaikkien kans. Miten jotaki tollasta voi sattua niin
kiltille ihmiselle? Kyllä meki joskus riideltiin mut sillon vihanpito kesti korkeintaa päivän. Aluks musta tuntu että joka ikinen muisto olis pilalla.. Että ne olis vaan turhia juttuja menneisyydestä johon ei voi enää palata.. Myöhemmin ne kaikki muistot on muuttunu vaa iloks joka on auttanu jaksamaa <3
Kesän alus Vilma sai mopokortin. Iskä ja äiti oli ostanu sille lahjaksi skootterin ja Vilma oli tosi kiitollinen siitä:) Se oli kavereiden kans ajelemas vaikka koko päivän niin ettei siitä kuulunu mitää. Eikä se muakaa tietenkää unohtanu. Yhtenä päivänä Vilma oli tavallisesti ajelemas kavereiden kans ja oli tulossa seitsemäksi kotiin.. En vieläkää tiiä kuinka se tarkalleen tapahtu, mutta Vilma oli joutunut kolariin auton kans.. Kaikki varmaa osaa arvata mitä siinä sit tapahtu.. Vilma haudattiin heinäkuun puolesvälis.. Se on kaunein enkeli <3
"Herra johda vaikka mun tieni kulkis minne.
johda silloinkin kun en jaksa yrittää
silloin kun mä heikko oon, johdatukses jatkukoon
koko elämän sun käsiisi jätän"
♥ Ida
ps. kommentit on aina sallittuja ja liittykää lukijaksi!:)
Meitä sanottiin usein tosi saman näkösiksi ja aina välillä joku onnistu sekottamaa meidät.
Pienenä me leikittiin aina yhdessä. Meillä oli mummin luona oma puumaja joka oli tosi salainen. Vaan me ja mummi tiedettiin siitä.. Vielä kun sisko oli yläasteellaki me käytiin sielä :) Sanotaan sitä nyt vaikka Vilmaksi, sillä en haluais käyttää sen oikeeta nimee täälä.. Vaikka tosi moni varmaan tunnistaaki mut tästä tekstistä.
Me käytiin joka kesä perheen kans mökillä joka sijaitsee meren rannalla Kalajoella. Se oli yks juttu joka toistu joka vuosi, ja niistä muistoista en haluu luopuu ikinä.. Vilma rakasti uimista varsinkin meressä ja se viihty uimas tuntikausia :)
Me ei ikinä oltu missään hoidos, mut ku Vilma lähti kouluu mulla oli tosi yksinäinen olo.. Vaikka olin tosi pieni muistan aika paljo siitä ajasta. Se yksinäisyyden tunne ei kuitenkaa ollu samanlaista ku nyt.. Tuntuu niin tyhjältä ja turhalta :/ Vilma oli aina tosi ilonen ja tuli toimeen kaikkien kans. Miten jotaki tollasta voi sattua niin kiltille ihmiselle? Kyllä meki joskus riideltiin mut sillon vihanpito kesti korkeintaa päivän. Aluks musta tuntu että joka ikinen muisto olis pilalla.. Että ne olis vaan turhia juttuja menneisyydestä johon ei voi enää palata.. Myöhemmin ne kaikki muistot on muuttunu vaa iloks joka on auttanu jaksamaa <3
Kesän alus Vilma sai mopokortin. Iskä ja äiti oli ostanu sille lahjaksi skootterin ja Vilma oli tosi kiitollinen siitä:) Se oli kavereiden kans ajelemas vaikka koko päivän niin ettei siitä kuulunu mitää. Eikä se muakaa tietenkää unohtanu. Yhtenä päivänä Vilma oli tavallisesti ajelemas kavereiden kans ja oli tulossa seitsemäksi kotiin.. En vieläkää tiiä kuinka se tarkalleen tapahtu, mutta Vilma oli joutunut kolariin auton kans.. Kaikki varmaa osaa arvata mitä siinä sit tapahtu.. Vilma haudattiin heinäkuun puolesvälis.. Se on kaunein enkeli <3
"Herra johda vaikka mun tieni kulkis minne.
johda silloinkin kun en jaksa yrittää
silloin kun mä heikko oon, johdatukses jatkukoon
koko elämän sun käsiisi jätän"
♥ Ida
ps. kommentit on aina sallittuja ja liittykää lukijaksi!:)
lauantai 19. tammikuuta 2013
Moikka kaikille! :)
Ajattelin ruveta jakamaan teidän kanssa mun elämän erilaisista kokemuksista.. En viitsi alkuun paljastaa kaikkea itestäni, koska nää jutut on mulle niin henkilökohtaisia. Oon siis Ida ja enää muutama kuukausi alaikäisyyttä jäljellä :)! Lukion jälkeen mun olis tarkotus muuttaa pääkaupunkiseudulle, pois Pohjanmaalta..
Nyt kuitenki takasin tän blogin tarkotukseen. Halusin kertoo teille ihan ekana mun lapsuudesta, joka oli kaukana pikkutytön barbiunelmasta. Joku vois ehkä ajatella tän kertovan mun huonoista väleistä vanhempiin, mutta ei. Vika ei ollu vanhemmissa. Mulla oli sisko joka oli mulle ku paras kaveri. Sillon mulla ei oikestaa vielä muita kavereita ollutkaan..
Mun maailma kuitenkin järkky kun kuulin sen.. Mun sisko jolle en ikinä olis voinu kuvitella tapahtuvan mitää, oli ajanu skootterilla kolarin. Olin 12-vuotias ja menetin maailman tärkeimmän ihmisen. Aluksi en edes uskonu koko asiaa ja odotin sitä vaan kotiin.. Se kesä muutti koko perheen elämää tavalla jota kukaan ei osannut odottaa. Tälläses asias ei tietenkää voi syyttää ketään, mut sillon tunsin itseni niin yksinäiseksi. Olin vaa pieni tyttö muiden surun keskellä.
Vuosi sen jälkeen en oikeestaa pystyny tekee kunnolla mitään. Mä en jaksanu käydä koulus ja se syrjäytti mua aika paljon kavereista. Kasiluokan alussa mua kiusattiin koulus eikä kukaa ymmärtäny minkälaine olo mulla oli. Ne tuskin edes muisti mitä mulle viime vuosina oli tapahtunu.. Mut mä ite muistin sen paremmin ku kukaa voi edes kuvitella. Kaiken sen keskellä olisin voinu vaikka tappaa itteni, mut jaksoin eteenpäin vaa koska tiesin ettei mun sisko haluisi sitä. Ei mun vanhemmatkaan olisi sitä kestäny.. Ne kai oli yhtä rikki ku minäki. Silti ne vaan heräs joka aamu töihin vaikka itse jäin yleensä nukkumaan..
Ne vuodet oli yhtä esittämistä. Yritin hymyillä, vaikka kuinka sattuu.. En mä oo vieläkää päässy sen asian yli ja vielä tänäänki joudun esittää jotain mitä en todellakaan oo. Tiiän miltä tää voi jonkun korvaan kuulostaa, säälittävältä ja raukkamaiselta itkemiseltä, vaikka siitä on jo yli viisi vuotta. Ne tapahtumat raastaa sisältä koko ajan, joka päivä, kaikkialla minne ikinä meenkin..
Toivottavasti ymmärrätte tän tarkotuksen, kertoo tunteista ja kokemuksista, ei itkeä ja kerjätä huomiota. Haluisin kuulla myös teidän kokemuksista selviytyä elämän vaikeista asioista, ja kertoo teille myös niistä hyvistä hetkistä, siskon kanssa ja ilman.. Tuntuu ihanalta pystyä purkautumaan näinkin vaikeista asioista, ja tuntea että ehkä joku mua kuunteleekin..:)
♥ Ida
Nyt kuitenki takasin tän blogin tarkotukseen. Halusin kertoo teille ihan ekana mun lapsuudesta, joka oli kaukana pikkutytön barbiunelmasta. Joku vois ehkä ajatella tän kertovan mun huonoista väleistä vanhempiin, mutta ei. Vika ei ollu vanhemmissa. Mulla oli sisko joka oli mulle ku paras kaveri. Sillon mulla ei oikestaa vielä muita kavereita ollutkaan..
Mun maailma kuitenkin järkky kun kuulin sen.. Mun sisko jolle en ikinä olis voinu kuvitella tapahtuvan mitää, oli ajanu skootterilla kolarin. Olin 12-vuotias ja menetin maailman tärkeimmän ihmisen. Aluksi en edes uskonu koko asiaa ja odotin sitä vaan kotiin.. Se kesä muutti koko perheen elämää tavalla jota kukaan ei osannut odottaa. Tälläses asias ei tietenkää voi syyttää ketään, mut sillon tunsin itseni niin yksinäiseksi. Olin vaa pieni tyttö muiden surun keskellä.
Vuosi sen jälkeen en oikeestaa pystyny tekee kunnolla mitään. Mä en jaksanu käydä koulus ja se syrjäytti mua aika paljon kavereista. Kasiluokan alussa mua kiusattiin koulus eikä kukaa ymmärtäny minkälaine olo mulla oli. Ne tuskin edes muisti mitä mulle viime vuosina oli tapahtunu.. Mut mä ite muistin sen paremmin ku kukaa voi edes kuvitella. Kaiken sen keskellä olisin voinu vaikka tappaa itteni, mut jaksoin eteenpäin vaa koska tiesin ettei mun sisko haluisi sitä. Ei mun vanhemmatkaan olisi sitä kestäny.. Ne kai oli yhtä rikki ku minäki. Silti ne vaan heräs joka aamu töihin vaikka itse jäin yleensä nukkumaan..
Ne vuodet oli yhtä esittämistä. Yritin hymyillä, vaikka kuinka sattuu.. En mä oo vieläkää päässy sen asian yli ja vielä tänäänki joudun esittää jotain mitä en todellakaan oo. Tiiän miltä tää voi jonkun korvaan kuulostaa, säälittävältä ja raukkamaiselta itkemiseltä, vaikka siitä on jo yli viisi vuotta. Ne tapahtumat raastaa sisältä koko ajan, joka päivä, kaikkialla minne ikinä meenkin..
Toivottavasti ymmärrätte tän tarkotuksen, kertoo tunteista ja kokemuksista, ei itkeä ja kerjätä huomiota. Haluisin kuulla myös teidän kokemuksista selviytyä elämän vaikeista asioista, ja kertoo teille myös niistä hyvistä hetkistä, siskon kanssa ja ilman.. Tuntuu ihanalta pystyä purkautumaan näinkin vaikeista asioista, ja tuntea että ehkä joku mua kuunteleekin..:)
♥ Ida
(Kuva googlesta)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)